Lahden Viihdekuoro
Musiikin iloa jo 50 vuotta

MONIPUOLISEN VIIHDEMUSIIKIN KUORO

Lahden Viihdekuoro on lähes 40 laulajan perinteikäs neliääninen sekakuoro. Se perustettiin vuonna 1974 ja on nyt puoli vuosisataa ilahduttanut yleisöään monipuolisella viihdemusiikilla. Kuoro on esiintynyt Lahden seudun lisäksi eri puolilla Suomea ja lukuisia kertoja myös ulkomailla.


Lahden Viihdekuoro Fuengirolassa

 

KONSERTTI PERTUNMAALLA 15.2. 

Fuengirolan upea konserttimatka jäi historiaan, mutta aivan kohta mennäänkin jo Pertunmaalle! Kuoromme pitää konsertin sunnuntaina 15.2. klo 15.00 Nuorisotalossa, Juhlakuja 1.

Konsertissa kuullaan kaikkiaan 21 laulua, suomalaisen iskelmämusiikin tuttuja klassikoita ja uudempia pop-musiikin helmiä. Teemana on Eloon, iloon, elämään Tuure Kilpeläisen tekemän vauhdikkaan hittibiisin mukaisesti.

Liput maksavat 10 euroa ja niitä saa Käsityöpuoti Talvikista ja ovelta. Väliajalla on mahdollisuus kahvitteluun, kahvilippu maksaa 5 euroa. Konsertin järjestelyissä on mukana Eläkeliiton Pertunmaan yhdistys.

TERVETULOA TUTUSTUMAAN MEIHIN

Tervetuloa Lahden Viihdekuoron nettisivuille. Täältä löydät tietoa meidän toiminnastamme. Sivuilla kerrotaan, miten pääset mukaan laulamaan kuoroon tai miten tilaat kuoromme esiintymään järjestämääsi tilaisuuteen tai tapahtumaan. Nettisivuilla voit perehtyä myös Lahden Viihdekuoron historiaan ja kuoron levytyksiin.

Kuvassa Lahden Viihdekuoron taiteellinen johtaja Antti Laaksonen. 



SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA

facebook.com/lahdenviihdekuoro

OTA YHTEYTTÄ

lahdenviihdekuoro@gmail.com