Levytykset

Lahden Viihdekuoro on levyttänyt kolme levyä. ” Sulle rakas ” vuonna 1987 ja ” Viivy vielä hetki ” vuonna 1995. Vuoden 2003 maaliskuussa julkaistiin kuoron uusin levy ” Kadonneet laivat ”, jonka syntyhistoria ulottuu Suomen merimuseon ” Kadonneet laivat ” näyttelyyn vuodelta 2000. Näyttely kertoi yhdentoista laivan matkasta telakalta värikkäiden vaiheiden kautta viimeisiin leposijoihinsa. Laivojen kiehtovat tarinat ovat innoittaneet säveltäjä Raimo Hastin ja sanoittaja Rauli Nordbergin luomaan kokonaisuuden, jossa jokainen ” kadonnut laiva ” saa oman laulunsa. Lahden Viihdekuoron johtaja Mikko Kalliomaa on sovittanut laulut kuorolleen.

Ääninäytteet

Käkisalmen kirkonkellot, Kadonneet laivat -albumilta
Vrau Maria, Kadonneet laivat -albumilta
Kadonneet laivat, Kadonneet laivat -albumilta
Norjalainen villapaita, Viivy vielä hetki -albumilta
Viivy vielä hetki, Viivy vielä hatki -albumilta