Historia

Lahden Viihdekuoro on perustettu 1974. Sen taiteellisina johtajina on alusta saakka ollut maineikkaita ja taitavia musiikin saran ammattilaisia.

Ensimmäisenä taiteellisena johtajana toimi Lahden kaupunginteatterin kapellimestari Reijo Vuorinen vuoteen 1978 saakka. Vuosina 1978 – 1992 kuoroa johti tällä erää pisimmän uran Lahden Viihdekuoron peräsimessä tehnyt musiikin lehtori Matti Reinikka. Seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi 1992 – 2002 vetovastuun otti kanttori Markku Helle, ja keväästä 2002 kevääseen 2005 kuoroa ohjasti musiikin lehtori Mikko Kalliomaa. Kauden 2005-2006 taiteellisesta tasosta vastasi musiikinopettaja Ari Niskanen. Filosofian lisensiaatti Jukka Sairanen johti Lahden Viihdekuoroa yhdeksän vuoden ajan, syksystä 2007 kevääseen 2016.

Uusi lehti Lahden Viihdekuoron historiassa kääntyi syksyllä 2016, kun kuoron taiteellisena johtajana aloitti Outi Leppänen. MuM Outi Leppänen toimii Lahden konservatoriossa musiikkiteoreettisten aineinen lehtorina. Hänen erityisalojaan ovat mm. säveltapailun ja harmoniaopin pedagogiikka, unkarilainen säveltapailumetodi sekä aikuisten opettaminen. Hän on myös opiskellut yksinlaulua maineikkaiden opettaijien johdolla, ja kuorolaulukokemusta hänellä on yli 30 vuotta mm. Lahden musiikkiluokkien edustuskuoroista, Lahden Kamarikuorosta ja Lahden oopperakuorosta. Lahden Ooppera ry:n toiminnassa hän on ollut mukana vuodesta 1983 kuoron lisäksi muusikkona, kuoromestarina sekä tuotannollisissa ja hallinnollisissa tehtävissä.

Alkusyksyn 2018 Lahden Viihdekuoroa johti Martta Saksa ja marraskuusta 2018 lähtien taiteellisena johtajana on toiminut kokenut kuoronjohtaja Antti Laaksonen. Antti Laaksonen on aikaisemmin johtanut 1998-2011 Perinkonut kuoroa Orimattilasta, joten hänellä on pitkä kokemus nimenomaan viihdekuoron johtamisesta.